Pitkästä aikaa…

On jäänyt blogin kirjoittaminen pitkäksi aikaa.  Tänä aikana on kerennyt tapahtua vaikka ja mitä. Cillan tokon ja agilityn treenaamiset Artolle. Tää oli jo aikaisemmin sovittu juttu, mutta yritin kuintenkin omia sen, mutta ei onnistunu. Ensin voisin kertoa Serin kuulumisia eri lajeista.

Aglityssä oli reilun kuukauden tauko. Tämän vuoden puolella ollaan treenattu vasta kertaalleen ryhmässä ja pari kertaa itsekseen. Nyt on tarkotus saada vireys korkeemmalle ja muutenkin vauhtia lisää. Ohjaajalle kunnonkohotus edessä.  Mutta ohjatut treenit meni ihan ok. Otin Serin kanssa ennen radalle menoa patukalla vähä nostatusta. Sitten patukka ryhmän ohjaajalle, joka meni aita siksakin toiseen päähän. Tarkoitus oli ottaa takaleikkauksia siksakki suoralla. Seri päätti ensin hypätä kaks ensimmäistä hyppyä ja sitte palkan luo. Tämähän ei käynyt mulle,  joten otin Serin uudelleen lähtöön ja nyt seri muisti, että palkkaa ei saa ellei tee niinku minä sanon. Nyt meni tosi nätisti kaikki hypyt, ja irtoominen oli ihan ok. Tietysti ois voinu olla enemmän vauhtia jne. Sitten vaan patukka pois ja annoin sen taas ryhmän ohjaajalle. Ensin U-putki pois päin palkasta ja siitä suora jossa oli aita pituus aita muuri. Irtos tosi hyvin. Vaihtia ois taas saanu olla lisää, mutta irtos kuitenkin paremmin ku ajattelin etukäteen. Muuta ei sillä kerralla tehtykkään.

Tokossa ollaan myös menty paljon eteenpäin. Perusasentoon tulo on jo aika hyvin hanskassa. Vaikka väliin joutuukin korjaamaan hieman. Nyt ollaan otettu eri paikoista (edestä, sivusta, takaa…) perusasentoon tuloa. Nekin alkaa jo sujua. Seuraamisessakin on edistytty, vaikka pitääkin vielä pientä hajurakoa. Asento on muuten hyvä, mutta sais olla vähä mua lähempänä. On kuitenkin suorassa ja pitää kontaktin. Yritti viikkositten vähä lepsuilla seuraamisessa ja piti ottaa sitten seuraamis sulkeiset Serille ja sehän toimi. Tiistaina seuraaminen oli muuten tosi hienoa, mutta se etäisyys minusta. Käännösten hajoittelu on aloitettu ihan alusta asti opettaan uudestaan ja siinäkin on huomattu jo etenemistä.

Hakuilua ollaan ruvettu harrastamaan uutena lajina. Serin kanssa on käyty 3 kertaa hajoittelemassa tätä lajia. Keskitytty lähinnä imaisuun, joka tulee jo aika nätisti. Voisi varmaan ruveta vaatimaan useampaa haukkua. Seri ymmärsi aika nopeasti mistä oli kyse. Namit saa vasta sitten kun haukkuu. Viimeksi joutui jo käyttämään nenäänsäkin ja etsimään. Suoraan se sen löysi. Hajunko sai niin sinne mentiin pää kolmantena jalkana ja minä liinan perässä. Saa nähä mitä keksitään ens kerralle. Voisi varmaan pidentää ilmaisua tai sitten vahvistaa etsimistä.

Cillan toko on alkanut Artolla ja ihan mukavasti niillä menee. Cilla on kehittynyt paljon ja tykkää paljon tehdä juttuja. Kohta alkaa Artolla ja Cillalla myös ohjattu pentuagility. Cillalla on tullut lisää kärsivällisyyttä ja paikalla olo on vahvistunut ja tullut aika hyväksi. Joutuu kotona tekeen tätä päivittäin kun on kaksi koiraa. Cillan treeneistä lisää, kunhan pääsen vakoilemaan Arton ja Cillan treenejä.  :)

Hakuilua harjoittelen myös Cillan kans. Cillalle kertoja on kertynyt 4. Cillan kanssa on otettu etupäässä ilmaisua. Vielä se vähä tanssii maalimiehellä ja on liian liian innokas. Nopeasti kyllä muistaa, että ainiin tässä pitkin haukkua. Viime kerralla tehtiin pari maalimiestä, joita Cilla ei nähny mihin ne meni. Löysi ne hyvin kun oli liinan päässä.

Tästä sitten jatketaan ja saa nähdä milloin taas kirjoittelen blogiin. Ehkä nyt ei tuu noin kauheeta taukoa blogin kirjottamiseen.

Kategoria(t): helmikuu 12, 2009 klo 2:26 am  Kommentit (1)  

Tottistelut

Tiistaina oli tottistelua. Otin molemmat koirat mukaan. Eka Cillalle vähä jotain pientä ja sitten Serille kans ja sitten vielä Cilla. Uus paikka, ryhmä ja reenitapa. Piti ite totutella siihen. Ennen Reenejä käytiin Kunnon (Basset Hound) kanssa pienellä kävelylenkillä. Cilla yritti ensin päästä leikkimään Kunnon kanssa, mutta uskoi kieltoa. Pariin otteeseen piti kuitenkin vielä yrittää. Kävelyn jälkeen hallille päin.

Otin tosiaan Cillan ensin hallille. Cilla ei ollut moksiskaan paikasta, vaan oli aalkuun kiinnostunut muista koirista, mutta unohti ne todella nopeasti. Otettiin ihan vaan hallissa kävelyä ja kontaktista palkka, kontakti herpaantui vaan pari kertaa. Silloin löysi henosen kakkaa. Otettiin myös pari kertaa Istuminen ja Maatemeno. Enemmän sitä kävelyä otettiin. Sitten Cilla autoon ja Seri tilalle.

Serin kanssa pieniä seuraamisia. Kontakti aika hukassa. Piti vähä innostaa Seriä patukalla. Ei oikeen jaksanut keskittyä. Otin vähän enemmän patukalla. No alkoihan sitä kontaktia löytymään. Seuraamiset pitäisi vielä lyhentää lyhyemmiksi. Liikkeestä maahan meno on ihan ok. Ensimmäinen kerta hidas. Toiseen tuli potkua(nopeutta), kun otin äänen käyttöön. Taisi olla ihmeissään, kun ohjaaja ujosteli. En tiiä miks. Perusasento hyvä. Mutta tulo siihen ei tiivis ja vauhdikas. Seri kiertää minut. Vois vaihtaa toiseen tapaan. Seri pitäisi saada innostumaan enemmän. Nyt ei auta ku pohtia. Seri autoon ja Cilla hallille.

Cilla taas kehiin. Cillan kanssa kontakti kävelyä ja perusasentoa. Sivulle tulosta saion häivytettyä jalka-avun. Enää on käsi apuna, mutta kohta sitäkin voi pienentää. Palkkana nami ja väliin patukka. Leikittiin välillä patukalla. Cilla leikkii todella hyvin, vaikka paikalla on muitakin koiria. Ei se enää ees huomannu niitä. Mitä nyt vähä kuntoa meinasi komentaa, kun kunto alkoi haukkumaan. Cilla haukku takas :D . Sitten oli vaan porinaa muitten reenaajien kanssa ja Cilla oli tosi rauhallinen. Haisteli maata. Heti käskystä tuli perusasentoon. Vapaa käskyn kuultuaan katto vaan, että onko pakko :D

Tämmöstä tällä kertaa.

Kategoria(t): Ei kategoriaa marraskuu 6, 2008 klo 12:33 am  Jätä kommentti  

Ei enää keksi mitään :) (siis otsikkoa)

Tiistain reenit jäi väliin oman kokopäivän kestäneen pääkivun takia. Torstaina käytiin hallilla Serin kaa reeneissä. Cillan kaa pitämässä hauskaa ja jotain pientä siinä sivussa niinku aina. Pitäs Cillallekin ruveta tekeen suunnitelmallisesti juttuja eikä vaan roiskiin mitä sattuu.

Torstaina Cillan kaa hallilla. Keskityttiin hieman hallin ulkopuolella oloon ja ovelle menemiseen. On nimittäin ruvennut vetämään hallin ovelle. Malttoi loppujen lopuksi mennä rauhallisesti ovelle. Saa nähä muistaako ens kerralla. Hallilla päästin Cillan sitten vapaaksi. Oli lähtä juoksemaan ympäri hallia, mutta usko kun huikkasin sen mun lähelle. Siitä sitten yhtämatkaa. Pientä kontakti kävelyä. Ei seuraamista vielä. Vaikka se näytti aika seuraamiselle, kun alku hyppiminen jäi pois. Katse herpaantui ihan hetkeksi minusta pois, niin riitti nimen sanominen ja heti otti kontaktin takas. On se mahtava tyttö. Otettiin muistutukseksi aitoja ja putki alkuun. Sitten pari aitaa vierekkäin. Toisesta hypättiin minusta pois päin ja toisesta minuun päin. Mahtavasti onnistui. Taisin ottaa siinä kerran tai pari valssillakin. Tehtiin pari toistoa ja sen jälkeen leikkiä ja jotain muuta kivaa. Kaikki meni aikalailla leikin varjolla. Sitten taisi olla aidalta putkeen meno. Tässä ei kannata mulla olla lihapullat kädessä :) Silloin nimittäin lihapullat vie voiton putkesta ;)   No otettiin putki sitten erikseen. Kerta olin jo sitä pyytänyt. Ja sinne se menee! Kävi sitten leikinpäälle ottamassa putken melkeen omatoimisesti, kerkesin ennenku menee putkeen huikata käskyn. Taidettiin ottaa pari kertaa niillä kehdella vierekkäisellä aidalla välistä veto. Aina harjoitusten välissä otettiin jotai esim. Hallin ympäri kävelemistä luoksetulemisia, kun annoin ottaa vähä välimatkaa. Istumista, maahanmenoa ja pientä paikalla oloa. Mahtava penikka. Edellisessa kirjoituksessa oli, että otetaan luoksetulemista ruokakupilta pois päin. Niin se tulee nyt mahtavalla innolla sieltä. Siihen vois ehkä lisätä jotain. Kontakti siinä nyt on ihan itsestään selvyys meille.

Nyt sitten Serin reenit. En oikeen tiiä itkeekö vai nauraa. Pitää tiukentaa sille hallikuria. Seri tälläkertaa autossa oottamassa vuoroaan. Ratana oli aita rengas u-putki siitä aita,  aidan kanssa samallatasolla putki. Reeneissä keskitytään eri ohjaustapoihin ja mietitään vaikeisiin paikkoihin useita ohjausratkaisuja. Tällä kertaa pakkovalssi oli paras keino ainakin meille. Seri sisään ja vähä lämmitystä päälle. Ajattelin Serin ohittavan renkaan, mutta se meni sen. Olin siinä ihmeissään, mutta eiku Seri putkeen ja ite tekeen sinne vaikeeseen paikkaan ohjausta. Pakko valssi toimi. Palkka ja Seri päätti käydä aidan läpi rähiseen toiselle koiralle. PRKL taisi kuulua ja kovaa. Kuuntelin kommentit ja Seri ulos puuhun kiinni. Alkaa taas noi nartun vaivat lähestyyn. Tai siis Seri rupee muuttaan käytöstään jo pari kuukautta aikaisemmin. Sitten seuraava reeni oli putkelta aita ja kepit 180 asteen kulmassa. Pakkovalssilla tämäkin. Nyt ei enempää tästäkään.

Kirjoitetaan lisää kun jaksetaan ja keretään :)

Kategoria(t): Ei kategoriaa lokakuu 24, 2008 klo 7:41 pm  Jätä kommentti  

Koti tottista

Hups. Tää oli jääny julkaisematta  :) Kirjoitettu 17.10.

Serin kanssa tässä kirjoitetaan blogia. Istutaan samalla nojatuolilla. Tällä kertaa Seri selkäni takana. Yleensä Seri änkee syliin tässä ollessa.

Tuli juuri tehtyä, ennen Cillan ja Serin ruokailua, pientä tottistelua. Arto otti Serin kanssa yhtä aikaa, ku minä Cillan kanssa. Serille reeni oli haastavaa. Ahne kun on niin haluaisi olla aina siellä missä käsky käy. Serillä oli loppuun paikalla oloa. Siinä oli haastetta. Sitten Cillaan. Otettiin Sivulle tuloa /perusasentoa, maatemenoa, maate paikallaoloa. Sivulle tuloa namin avulla. Tulee nätisti oikeaan paikkaan käsi- ja jalka-avun kanssa. Unohtamatta kuitekaan palkkaa. Sain kuitenkin käsi avusta otettua makupalan poissa. Sitten maate menoa ja paikalla oloa. Maate menee aina vain pienemmällä käsimerkillä, eikä aina edes tartte sitäkään, mutta pidetään vielä käsi merkki. Cilla jäi maahan ja minä otin pari askelta ja käännyin Cillaan päin. Pysyi paikalla palasin palkkaamaan edestä otin taas pari askelta ja jäi taas paikoilleen. Palasin vierelle ja palkkasin maahan jonka jälkeen vapautus. Kerran Cilla yritti lähtä perään, mutta otettiin alusta ja ei enää sen jälkeen yrittänyt.

Sitten laitettiinkin molemmille kupit maahan ja Arto seuruutti Seriä ja minä otin sillan luokse. En luokse tuloa vaan ihan vaan luokse tulo, poispäin ruokakupista. Siinä oli haastetta, mutta tuli kuitenkin ja sai sitten luvan ruualle.

Serin seuraamisesta kommentti oli, että ihan hyvin. Kontakti pysyi. Motivaatio kohdallaan :) Mutta nyt ei siitäkään sen enempää.

Tiistaina hallilla Cillan kanssa agilityilyä ja tottista. Nyt olisi tarkoitus ottaa Cillan kanssa kontaktikävelyä ja sivulle tuloa ja paikalla oloa. Agilityssä taas erilaisia ohjaustapoja putkien ja aitojen kanssa. Unohtamatta leikkimistä. Näitä kaikkia siinä leikin lomassa.

Kategoria(t): Ei kategoriaa lokakuu 21, 2008 klo 4:15 pm  Jätä kommentti  

Muutama kuva kesältä Cillasta

Kategoria(t): Ei kategoriaa lokakuu 15, 2008 klo 2:26 am  Jätä kommentti  

Pitkästä aikaa…

kirjoittamista on vaikka kuinka paljon, mutta täytynee tiivistää sitä paljon. Aloitetaan Seristä. Seri on reenaillut agilityä ja tottistelua. Ensin voisin kertoa tottistelusta vähän. Hallilla tottistelu menee todella hyvin, kun Seri tietää että mulla on palkka sille. Jos ei tiedä niin sitten tehdään vähän sinnepäin. Olen saanut uuden innnostuksen tottisteluun, kun olen itse ollut apuvetäjänä mölli tottis ryhmässä. Sieltä on tullut itsellekkin uusia ideoita ja uskoa on saanut lisää, kun kaikki ryhmäläiset ovat kehittyneet valtavasti. Terävöittää pitäisi Seriä paljon ja itseäini. Ei siitä nyt enempää. Agilityssä vaihdettiin ryhmää ihan aikataulu ongelmien vuoksi. Agilityssä keinu alkaa pikkuhijaa luonnistua paremmin. Se vaatii omaa kehitystä paljon. Serille pitää opettaa irtaantuminen paremmaksi.

Seri on ollut hoidossa naapurissa Ringon luona yhden viikonlopun. Siellä Serillä oli mennyt todella hyvin. Oli saanut leikkiä poikaystävänsä kanssa jne.

Seri ja Cilla ovat aivan mahtavia. Leikkivät paljon ja rajusti. Ainakin Cilla. Seri on paljon varovoisempi. Lempi leikki noilla kahdella on vetää lelua kilpaa. Kumpikin murisee isoon ääneen ja Seri vetää Cillaa perässään lelulla ympäri kämppää, Cilla kylellään. Jopa nurmikolla Seri on vetänyt Cillaa pitkiä matkoja lelulla :) Eikä Cilla päästä irti. Monesti Seri luovuttaa ja antaa lelun Cillalle. Nyt ne on jo uskoneet jotenkuten, ettei meillä saa enää leikkiä kymmenen jälkeen illalla. Koirapuistot ovat tulleet Cillallekkin tutuiksi. Jos ei ole muita koiria niin sitten itse juoksutetaan koiria.

Cilla on reissaillut paljon. on tullut käytyä Helsingissä useaan otteeseen. Viimeksi pentutapaamisessa/pentu trimmissä. Oli aivan ihanaa nähdä pentueesta muitakin. Kaikki olivat tosi reippaita. Nyt tuosta pienestä Cillasta tuli airiksen näköinen, vaikka olinkin sitä itse vähän tehnyt. Pisimpiä nyppinyt pois. Nyt on pienellä korvat liimassa ja häntä kans. Reppanalla korvia kutittaa paljon. Sitten siitä seuraavana viikonloppuna oltiin taas kerran Helsingissä nyt kylläkin ristiäisissä. Cilla oli sen ajan kasvattajan luona hoidossa. Iso kiitos siitä. Oli helpottavaa kun tiesi Cillan olevan hyvissä käsissä.

Cilla on käynty hallilla leikkimässä ja agilityilemessä. Putkee ja aitaa rima maassa. Putkihullu tästä taitaa tulla. Samalla tokoilua (tietysti myös ruokakupilla kotona). Kontaktin ottaa upeasti, jos herpaantuu niin nimellä saa heti katseen. Kontakti kävely aivan ihanaa. Luoksetulossa todella innoissaan. Istuu käskystä. Enää ei tartte juurikaan käsi merkkiä. Maate menossa on vartalo ohjausta pienennetty ja enää on jäljellä käsi merkki ja käsky. Menee kivasti, ainakin ilman häiriötekijöitä. Paikalla osaa olla pieniä pätkiä. Kotona on opetettu tassun antoa ja takatassuille nousemista. Seisomista on reenattu vaan pöydällä.

Jos jollakin on kuvia Energetics C-pentueen pentutapaamisesta / pentutrimmistä, niin otan mielellään vastaan sähköpostiini. Itselläni oli kamera jäänyt kotiin.

Kategoria(t): Ei kategoriaa lokakuu 14, 2008 klo 11:10 pm  Kommentit (1)  

Cilla on aika “fiksu”

En oo vähään aikaan kirjottanut tänne blogiin mitään. “En oo ehtiny”. Mutta nyt tämmönen pikainen kirjoitus. Cilla oli nimittäin tosi “fiksu”.

Cilla pissas lattialle ja vessapaperirulla oli eteisin rahilla, johon Cilla yltää. Niin se oli repinyt siitä sopivan kokoisen tukon paperia ja vieny sen siihen mihin oli tullut vahinko :) On tainnut tyttö kattoa tarkkaan kun on sisältä siivottu pissoja :) Onneksi ei ollu vieny koko rullaa siihen :)

Yritän kirjoittaa Serin ja Cillan seikkailuista taas mahollisimman pian. :) Kuviakin pitäisi laittaa vaikka kuinka. Viikonloppuna sitten yritetään tähän hieman keskittyä.

Kategoria(t): Ei kategoriaa syyskuu 11, 2008 klo 5:26 pm  Jätä kommentti  

Eilisen reenit ja Vähän kuulumisia

Eilen oli Serin kanssa Agility reenit, mutta niistä ei ole paljoa kerrottavaa. Seri ei ollut parhaimmillaan. Oli liian paljon liian pienessä tilassa. Kontaktit meni miten sattuu. Johtuu ehkä siitä, että en ollut itse tarpeeksi tarkka. A-esteen ja puomin alla oli putket. Yllättävää oli, että meni käskystä putkeen. Vaikka odotin, että Seri menee suoraan kontakti esteelle. Kepeissä olin taas yllättynyt. Kepit mentiin nätisti ja sain jopa vähennettyä käsi ohjausta. Radan pätkä oli meille todella vaikea. Saatiin se kuitenkin loppujen lopuksi mentyä. Pitää reenata irtaantumista ja esteisiin menoja eri kulmista.

Cilla on kasvanut taas! Se pääsee jo sohvalle.Hyppäytin Serin pöydälle, niin Cilla oli kans tulossa. Tänään ja eilen kun Trimmasin seriä, niin Cilla pyöri jaloissa ja maisteli tippuvia karvoja. Se oli välillä ihan joulupukin näkönen, ku Serin karvat tarttu sen suuhun tai leukaan. Se vaikeutti trimmausta kunnolla. Sitte se nukahti mun jalkojen juureen ja mun piti nostaa se sivummalle nukkumaan. Onneksi silla on hyvät unenlahjat. Seri näyttää nyt aika kauheelle. Selkä, kyljet ja hantä on nypitty. Elikkä vielä on tosi paljo hommaa jäljellä. Trimmaukset jatkuu seuraavan kerran viikonloppuna.

Kategoria(t): Ei kategoriaa elokuu 27, 2008 klo 4:24 pm  Jätä kommentti  

Mölli agiliitoa

Nyt on sitten todella hyvä mieli! Tultiin toisiksi Serin kanssa mölli agiliito kisoissa. Tuli yks hylky eli kymmenen virhepistettä. Senki tiesin jo ennen radalle lähtöä, että semmonen tulee. Ihanne aika oli 50s. Me suoriuduttiin 53,70s.

Rata alkoi aidalla, jonka jälkeen muuri. Tässä ei ollu mitään ongelmaa. Mutta sitten siitä oli suorassa linjassa puomi, joka ei tullut seuraavaksi vaan, putki joka oli 90 asteen kulmassa muurista. Yritin valssaten välttää Serin puomille menon, mutta Seri oli jo lukinnu kohteen. Joten se kävi tekeen puomin. Otin sen puomin toisesta päästä vastaan ja lähetin kovalla vauhdilla putkeen meni upeesti! Sitten tuli A-este. Täydelliset kontaktit. Ihan yllätyin. Vaihdoin ohjaus puolta, kun Seri oli pysähtynyt kontaktille. Siitä oli suoraan aita ja 90 asteen kulmassa toinen aita ja 90 asteen kulmassa toinen aita. Sitten Mentiin uudestaan se aita joka mentiin A-esteen jälkeen. Valssasin siinä ja Seri meni sen hyvin. Tässäkin oli vaara, että Seri menee A-esteelle. Aidan jälkeen täyskäännös ja puomin alku samalla tasalla aidan kanssa. Taas täydelliset kontaktit. Vaihdoin taas ohjaus puolta Serin ollessa kontaktilla. Sitten täys käännös ja pituus ja aita. Vienas mennä aidan ohi, mutta meni sen kuitenkin. Taas täyskäännös ja puomi. Kontaktit täydelliset. Siitä putkeen jonka ulosmeno suu osoitti A-esteelle. Siitä sain käännettyä Serin toiseen suuntaan aidalle. Onneksi. Oli lähellä, että Seri ois menny A-esteelle. Aidan jälkeen tuli vielä yksi aita. Sitte isot tuuletukset. Oon todella tyytyväinen Seriin ja itteeni! Mahtavaa! Rata oli mielestäni aika vaikea paikoitellen. Oli paljon imureita radalla.

Tämmöistä tällä kertaa. Huomenna sitten pitäisi käyttää Cillaa vähä testaamassa agiliitoa. Sitte illalla vielä Serin reenit.

Kategoria(t): Ei kategoriaa elokuu 25, 2008 klo 9:04 pm  Jätä kommentti  

Saunomista

Cilla kävi eilen saunassa. Vaikka sauna ei turkille teekkään hyvää. Istui lauteilla tyytyväisenä, jonka jälkeen tuli mukana suihkuun.

On ollut todella ihanaa, kun ollaan oltu koiravahteina O-salossa. On niin helppoa päästää koirat takapihalle aukaisemalla vaan ovi. Ei tartte lähtä juokseen rappuja 4. kerroksesta. Ovi on ollut auki päivisin lähes koko ajan ja koirat ovat saaneet olla joko ulkona tai sisällä. Cilla on uskaltanut olla ulkona yksinäänkin. Tulee kutsuttaessa luokse ja sisälle. Pottumaalla on oltu taas kaivuuhommissa, mutta uskoo jo kun kielletään ja käsketään tulla pois. Ei tartte ite enää hakea sieltä sitä pois.

Pirrekin on hyväksynyt Cilla lauman jäseneksi. Mahtuvat jo olemaan ihan vierekkäin. Onneksi Pirre sentään komentaa Cillan pois ruokakupiltaan. Oppii ehkä jossain vaiheessa olla yrittämättä Pirren kupille. On siinä vahtimista, kun antaa neljälle koiralle ruuat. Varsinkin kun Cilla haluaa mennä syömään ne ruuat jotka ensin laitetaan maahan. Kun Seri on saanut syötyä omat ruuat, niin se rupeaa kyttäämään, että jääkö joltain jotain. Toisinaan se menee röyhkeesti Tintin ruuille, ku tintti ei kiellä sitä. Niin siinä pitää olla ite koko ajan tarkkana.

Kategoria(t): Ei kategoriaa elokuu 24, 2008 klo 1:05 am  Jätä kommentti  
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.